sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

KOKEMUKSIA RUOAN NETTIOSTAMISESTA JA ETUKOODI /// KAUPPAHALLI24




Olemme jo pidemmän aikaa miettineet, että olisi kiva kokeilla ruokaostosten tekemistä netissä. Normaalisti käymme koko perheen voimin ruokakaupassa 1-2 kertaa viikossa, ja aina se ei ole ihan helppoa, eikä varsinkaan rentouttavaa 3- ja 4-vuotiaan lapsen kanssa... Sain Blogatin kautta mahdollisuuden osallistua Kauppahalli24-kampanjaan, jossa saamme testata palvelua ilmaisin kuljetuskuluin. Sama mahdollisuus on nyt myös sinulla, kun poimit alekoodin kirjoituksen lopusta!

Suoraan sanottuna minua on nettitilaamisessa arveluttanut tavaroiden laatu. Onko päiväykset tarpeeksi pitkällä tai onko kasvikset kypsiä, mutta ei jo parhaat päivänsä nähneitä. Ja tuleeko sieltä varmasti kaikki tilatut tavarat. Se vasta olisikin ankeaa, kun säädät toimitusajankohdaksi 18-20 perjantaina, ja sitten sieltä puuttuukin jotain elintärkeää viikonloppua ajatellen ja joudut jokatapauksessa säntäämään vielä viime hetkellä kauppaan.

Ensimmäisen koetilauksen jälkeen minä olen erittäin tyytyväinen, vaikka pistin  palvelun tositestiin. Tilattiin kerralla koko pääsiäisen 4 päivän ruoka-ainekset riskejä kaihtamatta: kahdenlaista kalaa, broileria, tuoreita yrttejä, leipää, jauhoja, maitotuotteita jne, ja toimitusajankohdaksi kiirastorstai klo 17-19. Torstaina puolen päivän aikaan tuli viesti, että pääsiäisruuhkan vuoksi tilaukset tulevat myöhästymään ja hetken päästä toinen viesti, jossa myöhästymiseksi arvioitiin yksi tunti. Etukäteen tiedotus on minusta hyvä asia, ja varsinkin kun lähetys ei sittenkään myöhästynyt, vaan ovikello soi 2 minuuttia vaille alkuperäisen määräajan umpeutumista.

Kuha ja lohi olivat ihan priimaa, tuoreita ja tuoksuttomia. Yrttipuskat olivat tuuheita, ja minttua nyt on kaupastakin vaikea saada ilman yhtään ränsistynyttä lehteä. Maitotuotteissa ja broilerissa päiväykset ovat pitkällä, leipä tuoretta, eikä tilaukselta jäänyt puuttumaan mitään, vaan neljässä kassissa oli kaikki mitä pitikin.


Entäs itse tilaaminen sitten. Aikaahan siihen nettinaksutteluun ainakin näin ensimmäisellä kerralla sai menemään saman verran kuin kaupassa pyörimiseen. Jatkossa aikaisemmin tilattuja tuotteita pystyy kopioimaan uuteen tilaukseen ja palveluun voi luoda itselleen valmiin tilauspohjan, joka varmasti nopeuttaa tilausta jos esimerkiksi aina ostaa saman määrän maitoa, leipää, kurkkua jne. Se shoppausseurahan tässä oli ihan parasta. Ei ohiteltavia paikallaan junnaajia, ei tunkemista perunalaarilla, ei saman hyllyn kiertämistä kolmeen kertaan kun oikea tuote ei vaan osu silmään. Eikä myöskään niitä kitiseviä muksuja, he kun katselivat samaan aikaan oikein tyytyväisenä Pikku Kakkosta. Ihan kaikkea en nettikaupan sivuilta löytänyt, esim. sitruunaruoho, kevätsipuli ja lehtipersilja piti käydä tavan marketista hakemassa. Joidenkin tuotteiden kohdalla painon mukaan tilaaminen tuntui hankalalta - en minä muista paljonko fenkoli tai palsternakka painaa, ja kun halusin molempia vain yhden kappaleen, päädyin hakemaan nekin tavan kaupasta. Chilin kohdalla taas en hoksannut, että kpl-määrä tarkoittaa tietyn kokoista pakettia, ja kahden chilin sijaan meillä onkin niitä nyt sitten kymmenen... Minä arvostan sitä, että alkuperämaat oli tilausvaiheessa selkeästi ilmoitettu, ja luomua löytyi niistä tuotteista, jotka meillä luomuna normaalistikin ostetaan.


Kaikenkaikkiaan hyvä kokemus siis, tämä ensimmäinen tilauskerta. Jatkan testailua ja myös sinulla on siihen nyt mahdollisuus.
Kauppahalli24 tarjoaa Patalinnun lukijoille yhden ilmaisen kuljetuksen koodilla: 
KH24B104
 Huomaa, että sinulla on mahdollisuus kahteen ilmaiseen kuljetukseen, jos ennen alekoodin käyttöä teet ensimmäisen tilauksen ensitilaajan etua hyödyntäen: ensitilaajan etu

Mukavaa shoppailua! ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti