torstai 9. tammikuuta 2014

JOULU ON TAAS, JOULU ON TAAS















Huh, no ei onneksi sentään! Joulu on ihanaa aikaa, mutta kerran vuodessa riittää vallan mainiosti. Meillä herättiin koko joulukuu klo5 ihmettelemään, että jokohan se tonttu on käynyt ja tässä onkin mennyt hetki univelkoja pois lepäillessä. Ajattelin jo, että en enää kehtaa joulusta mitään postata, kun siitä on niin hävettävän pitkä aika vierähtänyt, mutta koneelta löytyikin yllättäin muutama sen verran kiva kuva, että haluan ne tallettaa ainakin itselle muistoksi, vaikka kukaan muu ei enää joulumuisteloihin jaksaisi palata.

Ollaan hra Patalinnun kanssa oltu yhdessä vuodesta 2000, eikä ikinä olla paistettu kinkkua. Nyt tuli sekin epäkohta korjattua, Atrian palkintokinkulla. 7kg on hirmuisesti lihaa kolmelle aikuiselle ja kahdelle lapselle, eikä siitä oikein kunnialla selvittykään. Muutenkin tuli todettua, että jatketaan oikein tyytyväisenä kinkutonta elämää, ei ole oikein meidän juttu. Mutta sen verran mainitsen, että paistettiin kinkku oikein reilusti ylikypsäksi nyhtöpossuksi kunnon maustekerroksen alla tämän ohjeen mukaan, ja joulupäivänä poimittiin samasta paikasta pulled pork -kastikekin. Ohjeesta poiketen, paistettiin kinkkua ensin yön yli uunissa ja sitten tunti grillissä savustuslankkujen päällä. Eipä ole ennen tullut jouluaattona grillattuakaan! ;) Ei lainkaan paha lopputulos, mutta määränä ihan liikaa meille.

Muuten pitäydyttiin joulupöydässä tutuissa jutuissa. Graavilohileiville sipaistiin hieman wasabia, mikä toi niihin mukavan uuden säväyksen. Sieninsalaatti, katkarapusalaatti ja punajuurisalaatti tehtiin vanhan tutun kaavan mukaan täältä löytyvillä resepteillä. Saman linkin takaa löytyy myös ohje blineihin, joita on ennen tehty, tänä vuonna kokeiltiin tätä Myllyn parhaan ohjetta. Mies tykkäsi enemmän vanhasta, mummo uudesta ohjeesta. Minulle on maistunut kaikki ihan tasapuolisesti. Blinit yksinkertaisine täytteineen on muodostunut omaksi joulupäivän suosikikseni, jota odotan jouluruoasta kaikkein eniten!

Blinit:

4dl maustamatonta jugurttia
20g hiivaa
2,5dl tattarijauhoja
1tl sokeria
1,5dl kuumaa maitoa
1tl suolaa
1rkl sulatettua voita
1 kananmunan keltuainen
1 kananmunan valkuainen

Lämmitä jogurtti tai kermaviili kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Anna taikinan kohota 1-2 tuntia huoneenlämmössä tai tee taikina kylmään nesteeseen ja anna käydä pidempäänkin, esim. yön yli viileämmässä (jääkaapissa). Sekoita ennen paistamista taikinaan kuuma maito, suola, voisula, keltuainen ja vaahdoksi vatkattu valkuainen viimeisenä. Paista taikinasta blini- tai ohukaispannulla voissa miedolla lämmöllä paksuhkoja blinejä. Tarjoa kuumana mädin, smetanan ja sipulin kanssa, myös graavista tai kylmäsavustetusta kalasta tehdyt täytteet sopivat hyvin, samoin katkarapusalaatti. Kala-allergisille tai kasvissyöjille voit tarjota blinien kanssa sienisalaattia tai silputtua suolakurkkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti