sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Vaivaton mutta herkullinen juhannusmenu

Meillä oli tosi ihana juhannusaatto. Saatiin kaksi ystäväperhettä kylään ja vietettiin iltaa grillauksen merkeissä kuuden aikuisen ja kuuden alle 3-vuotiaan kanssa. 
 
 
Piha laitettiin nätiksi lautasliinoista tehtyjen paperipallojen ja värikkäiden tekstiilien avulla. 
 
 
Puutarhakukatkin sattuivat noudattamaan värikoodia. Ja aurinko helli meitä ihan täysillä. Olosuhteet olivat tosiaankin kunnossa :)
 

Ruoasta haluttiin maukasta mahdollisimman vähällä vaivalla. Ostettiin kaksi kilon palasta naudan ulkofilettä jotka laitettiin sellaisenaann grilliin lämpömittarin kanssa paistumaan. Yllättävän kauan ne kypsyivät, mutta kyllä tuli hyvää! Pintaan vain suolaa ja myllystä rouhittua mustapippuria, ei sen kummempia mausteita.
 

Esikeitetyt perunat pyöriteltiin yrttiseoksessa (muistaakseni basilikaa, oreganoa, aurinkokuivattua tomaattia, rosmariinia ja chiliä) sekä öljyssä ja paistetttiin grillissä.  
 
 
Kirsikkatomaattiterttuihinkin sipaus öljyä ja grilliin. Päälle paiston lopuksi vähän sormisuolaa ja tarjoiluun rucolanlehtiä sekä paahdettuja pinjansiemeniä. Oikein suositeltavat lisäkkeet!
 

Vihersalaattiin laitoin reilusti jäävuorisalaattia, vuonankaalia, punasalaattia sekä yhden kurkun kuorittuna ja viipaloituna. Päälle kaadoin juuri ennen tarjoilua herkullisen basilikakastikkeen johon otin mallia Safkaseireenin vanhasta postauksesta.

Basilikakastike vihersalaatille
1 ruukku basilikaa
8rkl oliiviöljyä
10 öljyyn säilöttyä aurinkokuivattua kirsikkatomaattia
3rkl valkoviinietikkaa
1rkl pinjansiemeniä
ripaus suolaa
ripaus sokeria
pari rouhaisua mustapippuria 
 
 
Jälkkärin aikaan unohtui ottaa kamera kunnolla mukaan touhuun, joten kuvat ovat vähän suuntaa-antavia. Kokonaisuus oli kyllä oikein hyvä grilliaterian päätökseksi.
 
Hedelmäsalaattiin pilkoin 250g kotimaisia mansikoita, kaksi isoa omenaa ja rasian viinirypäleitä. Lisäksi grillattiin tuore ananas joka viipaloitiin ja pyöriteltiin fariinisokerissa (ennen grillausta). 
 

Ihanan rapeakuorisen ja maistuvan raparperipiirakan tein täältä löytynyttä ohjetta seuraillen. Tätä pitää ehdottomasti tehdä lisää aina kun saadaan raparperiä! Ohjeessa vaahdotettiin ensin voi ja sokeri, lisättiin kananmuna ja lopuksi kuivat aineet. Mulla meinasi loppua aika kesken enkä lasten päiväuniaikaan viitsinut huudattaa sekoitinta joten pistin vaan kaikki pohjan aineet kulhoon ja sekoitin käsin taikinaksi. Hyvää tuli näinkin.

Raparperimurupiirakka
Pohja
150g voita
1dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1tl leivinjauhoja
Täyte
500g raparperinpaloja
3/4dl sokeria
2rkl perunajauhoja
1tl kanelia
Murupinta
100g voita (laitoin vain 70g kun loppui paketti kesken ja toimi ihan hyvin)
2dl kaurahiutaleita
1dl vehnäjauhoja
1dl sokeria
Sekoita pohjan aineet keskenään ja painele taikina piirakkavuoan pohjalle. Sekoita täyte ja levitä ja pohjan päälle. Nypi päällys murumaiseksi taikinaksi ja levitä se raparperinpalojen päälle. Paista 200C asteessa n.25min.

Seuraavan päivän jämäpala
Sekä hedelmäsalaatin että raparperipiirakan kumppaniksi sopi hyvin itse tehty kookosjäätelö. Se vaan opittiin että jäätelö kannattaa tosiaan tehdä juuri ennen syöntiä (tai ottaa todella hyvissä ajoin pakkasesta pois). Nyt se oli pakkasessa kolmisen tuntia valmistuksen jälkeen ja oli muuttunut ihan kovikovaksi. No, sulahti se onneksi tarpeeksi pihakeinussa auringossa keinuessaan ;D Nyt tarvittiin täysin maidotonta jätskiä joten karsin aineita. Muuten kookoskerman sijaan voisi mukaan vatkata vaikka vispikerman vaahdoksi ja/tai lisätä maustamatonta jugurttia pari desiä.

Kookosjäätelö
4dl kookosmaitoa
2dl kookoskermaa
1 vaniljatanko
1½dl tomusokeria
yhden limen mehu
Mittaa kookosmaito kattilaan. Lisää vanijatanko halkaistuna. Kuumenna höyryäväksi. Anna jäähtyä ja poista vaniljatanko. Lisää kookoskerma (tai kermavaahto). Mausta tomusokerilla ja limenmehulla. Kaada seos jäätelökoneeseen ja laita kone päälle. Meidän minikoneessa tästä tuli kaksi kulhollista, 10min/kulho. Jos ei omista jäätelökonetta massan voi kaataa myös vaikka jäätelötikkumuotteihin ja antaa jäätyä pakastimessa muutaman tunnin.


Ihan tässä toivoisi että olisi uudet puutarhajuhlat jo taas sovittuna. Oli niin mukavaa ja herkullista :)

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja herkkuja.

    Vielä kun kerrot kuinka teit nuo lautasliinapaperipallot!
    Kiitos.
    t.baijerilainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sepäs jäikin linkittämättä. Tein pompomit tällä Martha Stewartin sivuilta löytyvällä ohjeella
      http://www.marthastewart.com/how-to/tissue-paper-pom-poms-how-to
      Siellä on hyvät kuvat aiheesta.

      Ohjeesta poiketen meillä oli noissa valkoisissa 7 ja punaisissa 6 lautasliinaa päällekkäin.

      Poista