perjantai 1. heinäkuuta 2011

Bebejä vauvan kunniaksi

Päätin jo varmaan puoli vuotta ennen pojan syntymää, että ristiäisissä tarjoillaan bebe-leivoksia. Nämä kuuluivat taas siihen sarjaan ruokia tai leivonnaisia, jota en syystä taikka toisesta ajatellut voitavan tehdä myös itse. Mikähän siinäkin on, että mieli on niin jumittunut ajatukseen että tietyt asiat tulevat aina kaupasta vaikka jos jonkinlaista on tullut onnistuneesti kokeiltua? Bebejä en ollut itse syönyt viimeksi kuin joskus ihan lapsena, eikä niistä mitään erityisempää makumuistoa ollut jäänyt, mutta leivosten nimi ja helppo värikoodaus sopivat mielestäni täydellisesti juuri nimenantojuhlaan. Ne eivät myöskään kärsi pakastuksessa lainkaan, joten juhlavalmistelut helpottuvat huomattavasti kun ne voi tehdä reilusti hyvissä ajoin. Ja ainakin näin itsetehtynä, ovat ne myös todella herkullisia.


Vertailin kahta ohjetta ja koska niissä minusta ei ollut juuri mitään eroa työvaiheissa saati aineksissa, niin valitsin Nasuttajan ohjeen joka kehui niiden olevan helppoja sen ohjeen jossa niiden sanottiin olevan työläitä sijaan :) Tein 12 kappaleen koe-erän pari viikkoa ennen ristiäisiä ja minusta ne olivat tosiaan aika helppoja vaikka onhan niissä monta työvaihetta. Juhliin tein viikkoa myöhemmin 24 kappaleen erän ja meinasin uupua kesken! Luultavasti siihen vaikutti eniten se, että olin tehnyt niitä edellisen kerran niin lähiaikoina, että niissä ei ollut enää mukavaa uutuudenviehätystä. Mutta kyllä se väkerryksen määrä varsinkin taikinan vuokiin painelussa oli myös pidemmän päälle melkoisen tylsää. Ja jätin sentään jo sen työvaiheen väliin jossa leivospohjat irrotetaan vuoistaan ennen täytteen laittoa. Nämä syötiin lusikalla suoraan leivosvuoasta. Minulla nämä onnistuivat hyvin jo ensimmäisellä kerralla, joten tuon työläyden takia en välttämättä suosittele koe-erän tekoa... ;D 24 kappaleeseen tuplasin määrät muuten, mutta täytteestä jätin voin määrän "vain" 175g ja se vähensi meistä rasvaisuuden tuntua yllättävän paljon.


Bebe-leivokset 12kpl

Pohjat:
100g voita tai margariinia
2 rkl sokeria
1 keltuainen
2 dl jauhoja
Täyte:
1 dl maitoa
1 keltuainen
1 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria
2 tl vanilijasokeria
100g voita tai margariinia (tuplamäärään leivoksia vain 175g voita)
Kuorrutus:
2 dl tomusokeria
n. 1 valkuainen
karamelliväriä
nonparellejä

Vatkaa voi ja sokeri. Lisää keltuainen ja lopuksi jauhot. Pyöritä taikinasta tanko, ja jaa se veitsellä 12 osaan. Painele taikinapalat leivosvuokiin. Paperivuuat ovat liian pehmeitä, joten käytä folio-tai pahvivuokia (meillä Brunon italialainen leivosvuoka). Paista pohjia n. 15 minuuttia 175 asteessa kunnes saavat hiukan väriä.

Valmista täyte kiehauttamalla maito, keltuainen, perunajauho ja sokeri kattilassa. Muista sekoittaa koko ajan!! Kiisseli valmistuu lopulta todella nopeasti ja kökkäröityy jos et ole juuri sillä sekunnilla sitä sekoittamassa. Jäähdytä kiisseli ja lisää vanilijasokeri. Vaahdota voi sähkövatkaimella ja lisää siihen varovasti jäähtynyt vanilijakiisseli.

Täytä jäähtyneet pohjat vanilijatäytteellä.

Valmista kuorrutus. Lisää valkuaista vain vähän kerrallaan. Kuorrutus saa olla melko paksua koska muuten se valuu herkästi pois päältä. Valuta kuorrutusta leivoksen päälle varovasti ja lusikan pohjalla levittäen. Koristele nonparelleillä.

2 kommenttia:

  1. LOL On työläitä, mutta oi niin hyviä!
    Minä rupesin irrottelemaan niitä paperivuoista, kun isosiskoni sanoi, että mitä turhia. Yhtä hyvin kukin voi ne paperit kuoria herkustaan itse, ja säästyi yksi työvaihe :-)

    VastaaPoista
  2. Ketutar, kyllä se työ näiden kohdalla kannattaa! Mutta tosiaan sen paperinkuorimisen jätän minäkin suosiolla syöjille :)

    VastaaPoista