tiistai 7. lokakuuta 2008

¡Viva Argentina!

Meilläpä oli kerrassaan täydellinen pihviateria viikko sitten lauantaina. Koko ateria rakenneltiin Argentiinan makujen ympärille ja ne maistuivat meille paremmin kuin hyvin! Kyllä tällainen ruokapöytämatkailukin jonkin verran lievittää kaukokaipuuta, mutta toivottavasti joskus päädymme Argentiinaan ihan oikeastikin. Perunakeiton ohje löytyi Recipezaarista ja pihvi sekä chimichurri-kastike New Yorkilaisesta Chefs Gone Wild –blogista. Tällä kertaa taisimme jopa pitäytyä alkuperäisille resepteille lähes uskollisena, eivätkä nämä oikeastaan jälkikäteen ajateltunakaan muutoksia tarvitse. Ruoat olivat helppoja valmistaa ja aromit olivat ehdottomasti kohdillaan. Perunakeitto muistutti huvittavasti kotoista velliä, jonka pinnalla on mansikkahilloa, mutta maku oli ihan muuta. Salsakastike toi keittoon mahdottoman sopivaa lisäpotkua. Ja tuo chimichurri on tästä eteenpäin ihan ehdoton pihvin lisäke! Pihveihin emme käyttäneet argentiinalaista lihaa (liekö sitä täällä usein tarjollakaan) vaan ihan kotimaista luomunautaa. Senkin takia olisi kiva kyseiseen maahan päästä, että saisimme maistettavaksemme oikeita Argentiinan pihvejä kun niitä aina niin kuulee kovasti kehuttavan. Näinkin tämä oli tosin lähes täydellistä!


Kokonaisuudessa suurimman haasteen aiheutti tällä kertaa musiikki. Argentiinalainen tango ei ollut meille vaihtoehto ja syystä tai toisesta emme onnistuneet selvittämään mitä paikallista siellä soitetaan esim. radiossa? Tyydyimme nyt sitten saman mantereen artisteihin Santanaan, Shakiraan ja Juanekseen, joista jälkimmäisen tuottaja sentään näytti olevan Argentiinalainen (Gustavo Santaolalla). :)

Sopa de Papas (perunakeitto)
1½dl silputtua sipulia
1dl silputtua varsiselleriä
3rkl voita
3 keskikokoista perunaa kuorittuna ja pieneksi kuutioituna
3dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2dl maitoa
3rkl (kevyt)ranskankermaa
1tl suolaa
1 maustemitta kuminaa
1 maustemitta valkosipulirouhetta
1rkl melko tulista salsakastiketta / annos
Sulata voi kattilassa ja hauduta sipulia ja selleriä miedolla lämmöllä n.5min. Lisää perunat, vesi, liemikuutio, kumina sekä valkosipuli ja lämmitä kiehuvaksi. Hauduta kannella peitettynä n.30min. Poista kattila liedeltä ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Sekoita maito ja ranskankerma joukkoon ja kiehauta nopeasti. Jaa annoksiksi (riittää 4:lle) ja lusikoi pinnalle salsaa. Me tykästyimme tähän kastikkeeseen, siitä löytyy oikein mukava savun maku ja tarpeeksi ytyä.


Pihvit Argentiinan malliin
2 n.170g pihviä
Pihvit saavat olla hyvinkin paksut (vaikuttaa tietenkin paistoaikaan), mutta meillä oli nyt tälläiset melko ”normit” syöjien nälkätilanteen mukaan. Vaikka mausteiden määrä kuulostaa melko hurjalle, koko mausteseos hupeni näihin.

Piri-Piri mausteseos
1½tl paprikajauhetta (savustettua jos löytyy)
1tl kuivattua oreganoa
1tl jauhettua korianteria
1tl jauhettua inkivääriä
½tl kardemummaa
1tl valkosipulirouhetta
½tl Savusuolaa
½tl jauhettua cayenne-pippuria
Sekoita mausteet pienessä kulhossa. Hiero seos sen jälkeen huolella pihvien pintaan ja anna niiden sitten levätä chimichurrin valmistuksen ajan. Kun kastike on valmis kuumenna valurautapannu kovalla lämmöllä. Lisää öljyä pannuun ja kun se savuaa aseta pihvit pannuun ja paista molemmin puolin melko pikaisesti, kuitenkin niin että pinnasta tulee mukavan ”rapea”. Laita pihvit pannuineen 200C asteiseen uuniin n.5-10 minuutiksi (riippuen pihvien paksuudesta). Kun pihvit ovat halutun kypsyiset ota ne uunista ja kuumalta pannulta ja anna vetäytyä n.5 minuuttia (näin nesteet eivät karkaa kun pihviä lopulta päästään leikkaamaan). Nautiskele chimichurrin ja lohkoperunoiden kera!



Chimichurri

Iso nippu lehtipersiljaa (ehdottomasti lehtipersiljaa, ei sitä tavallista ryppyistä mitä täällä usein valitettavasti kaupoista pelkästään löytyy)
2 valkosipulin kynttä pilkottuna
1 pieni sipuli pilkottuna
1 pieni porkkana karkeana raasteena
1rkl vettä (tarvittaessa lisää määrää)
1rkl valkoviinietikkaa
½tl suolaa
½tl kuivattua oreganoa
1 maustemitta kuivattuja chilihiutaleita
Useampi rouhaisu mustapippuria
1dl extra virgin oliiviöljyä
Laita kaikki ainekset paitsi öljy tehosekoittimeen ja sekoita. Lisää oliiviöljy ohuena nauhana. Kastikkeeseen sopivat myös pienet sattumat, joten liikaa ei kannatta myllyttää. Tämä oli kyllä niiiin ihanaa!

3 kommenttia:

  1. Kylläpä näyttääkin mehevältä tuo pihviannos.
    Naudanliha on valitettavasti nykyään niin kallista, ettei sitä yksittäisenä kuluttajana raaski ostaa. :/

    VastaaPoista
  2. kyllä näyttää herkulta! pihviherkuuttelu silloin tällöin on kyllä poikaa!

    itse kyllä tykkään ihan veritihkuisesta piffistä, joten meillä uunitus kyllä olis jäänyt väliin.

    VastaaPoista
  3. Insanity ja Hyppysellinen - kiitos!

    Totta että kunnon pihviliha on kallista, mutta välillä on pakko panostaa herkutteluun :)

    Uuni kannattaa tosiaan jättää väliin jos hieman raaemmasta pitää. Ja toisaalta mitä paksumpi pihvi niin sen paremmin uuni palvelee avustajana. Meillä tykätään yleensä mediumista, joten pakko myöntää että ehkä hieman liian viime tingassa nämä paistolta pelastettiin...

    VastaaPoista